Valkoisia hormihommia




Tätä hormia on nyt katsottu joka aamu herätessäni ja joka ilta nukkumaan mennessäni.
Se on ensimmäinen asia aamulla ja viimeinen illalla, mitä näen.
Näkö ei ole kaunis, inspiroiva, eikä tuo edes lohtua.
Aika epätoivoista.
Onko se vaa ruma tai onko se nyt sellainen modernisti-tyylikkäästi "rempalla"
Vuosi sitten pintakäsittelyopiskelijana tuli aivan käsittämätön oivallus ja toivo,
että hei mä voisin tehdä sen itse!
Vuosi meni sen ajatuksen ja toivon kaa.
Herääminen ja nukkumaanmeno helpottui heti,
kun aina pystyi vakuuttamaan itselleni,
että kyllä minä sen vielä teen joku päivä
ihan itse.
Mutta hormi ei sinänsä muuttunut siitä vielä miksikään.
Vaikka toivollakin oli jo merkitystä.
Nyt aloin tekemään.
En tiedä vielä ihan mitä ja miten.
Keräsin kamat ja hain valmistasoitetta
Presto LG
Kolhuja ja murtumia varten.
Presto muistuttaa pikkasen savea mielestäni.




Katonrajassa ja kulmassa murtumia.






Alaosassa pientä tasoittamista hormin alaosan muokkauksen ja korjauksen jälkeen mitä tehtiin yläkerran rempan yhteydessä.


Liian sileäksi en halunnut laittaa,
koska alkuperäisessä pinnassa on kuoppia ihan tarkoituksella.








Katonrajassa ja kulmassa laitoin tasoitemakkaroita ihan sormillani kiinni ja pyyhkin ylimääräiset kädellä pois.



Jäi sopivan epätasaisen sileä.
Täydellisen epätäydellinen.



Tasoitepurkki tiiviisti kiinni
ja ennen sitä kaavitan reunat kunnolla puhtaaksi ja pinta tasaiseksi,
välttääkseen kuivumista ja hävikkiä. 
Hormin pinnan pesin pölystä ja liasta puhtaaksi maalausta varten.
Kuvista ei näy, mutta likainen se oli - viiruja, likaa, lyijykynään viivoja, punaista tiilenpölyä ja valkoisen maalin kellastumista, jotain punaisia pilkkuja tullut esiin valkoisen kerroksen alta ym.
Maaliksi Remonttiässän jämäpurkki.


Sinänsä kunnossa, mutta ruostuneesta kannesta oli satanut ruostehippua maalin pintaan.

Kaikki sellainen roska on syytä poistaa, esim. valuttamalla maalin sukkahousun läpi,
kun ei sitä tiiä voiko se aiheuttaa maalin värjäytymistä tai ruostumista ja outoja pilkkuja pintaan maalin läpi myöhemmin.


Päätin kuitenkin jättää jonkun verran ruostetta mukaan,
koska maalaustyö ja kohde on omaani,
ja voin ja haluan tästä myös oppia ja seurata vuosien varrella,
että miten kävi - ruostuiko pinta?

Maali peittää hyvin. 
Lopputulos tasaisen valkoinen.
Muutamassa kohtaa täytyy ehkä lisätä toinen kerros vielä.



Nyt maali ja tasoite kuivumassa.
Sillä aikaa maalaan sen viereisen valkoisen seinän harmaaksi. 


Alaosan maalaan pohjamaalilla sen jälkeen kun tasoite on kuivunut.
Sen tietää siitä, kun pinta ei tunnu enää kylmältä.
Purkit kiinni
ja pensseli odottamaan kuivuneiden tasoitealueiden ja hormin seuraava käsittelykertaa.
 Sillä aikaa tiivistii muovipussiin kuivumisen estämiseksi.



Nyt se on kuiva,
hormin viereinen seinä saanut harmaata pohjamaalia pintaan
 ja hormin alaosan maalaus samalla Luja-pohjamaalilla.


Nyt kuivuu!

Seuraavassa vaiheessa vielä rajauksia
ja tarvittaessa toinen kerros valkoista.

Enää ei tarvitse nukahtaa haaveilemalla ja herätä näkemään todellisuutta - 
kulahtanutta hormia.
:-)

Kauniita unia teillekin!






































Kommentit

Suositut tekstit