Hävikkimaalin elvytys.

 
Tätä yläkerran aulan seinää olen miettinyt pitkään, että mitä teksisin?
 Nyt on ollut valkoisena, mutta se on tylsä ja likaantuu. 
 
Viereisen seinän lintutapettia olen miettinyt,
mutta kun sitä ei ole enää Boråstspeter valikoimassa
enkä ole löytänyt toista rullaa tori.fi sivulta kuten tämän yhden rullan silloin aikonaan.
Eli jos jollakinnon niin mulle saa tarjota ;)
 
 
Harma on ollut mielessä ja nyt päätun kokeilla.
 
Löytyi melko kuivunut ja kovettunut valkoisen maalin Tikkurilan Luja 20 purkin pohja.
Ei vielä täysin toivoton, kun jäi sormenjälki painaamalla.
Ja mietin saisinko sen vielä elvytetty maalauskelpoiseksi. 
Opettaja oli sitä mieltä, että oppimis- ja harjoitusmielessä kannattaa kokeilla.

Ensin pesin vedellä maalipinnasta lian ja pölyn pois.


Sitten seinän teippaus ja pesu sisäkäyttöön tarkoitetulla maalinpesuaineella.


Lisäsin Lujalle varovasti pienen määrän lämmintä vettä
ja aloin sormilla kaivamaan ja puristamaan kovettunutta massaa. 


Irrotin massasta vain sellaista maalia, mikä käsituntumalla oli riittävän pehmeä.
Täytyi varoa ja välttää liian kovien ja kuivuneiden palojen irtoamista massaan.



Melko nopeasti pääsin rahkamaiseen tulokseen.
Toki siinä oli liika klönttejä ja paloja vielä.
Ei siis ihan maalauskunnossa.

Ei muuta kun vanhoja sukkalaatikoita penkomaan.
Yleensä kun niitä rikkinäisiä sukkahousuja on pilvin pimein kun yrittää etsiä ehjää paria,
niin nyt oli kaikki rikkinäiset piiloutunut johonkin.
Yksi sopiva uhrattava sukka löytyi.
Maalia sen sisään ja puristamaan.
Onnistui hyvin.
Tuloksena sopivan tasainen massa.

Lopuksi lisäsin valkoiseen vähän harmaata maalia (sekin Luja 20),
jonka sekoitin muutama viikko sitten hävikkimaaleista makkarin seinää varten.
Pysyy sama sävylinja ja pigmenttipohja, mutta vaaleampi sävy.


Testi seinälle.
Tulos miellytti.


Koska maalia oli niukasti,
niin päätin maalata ns. aika kuivalla rullalla.
Rullaksi valitsin tarkoituksella pienen ja matalanukkaisen.

 
Ja pikkupensselillä kävin läpi ns. vaikeat paikat ja teippien rajat.
 
 
Valmis!?
 
 
Teippien irrotus on suositeltava tehdä heti kun seinä on valmis ja maali vielä märkä.

Koska jos teippi ja maali kuivuvat kiinni, teipin irrottaminen voi repiä maalin reunat ja rajaukset rumaksi tai teippiä voi olla vaikea saada irti.

 
 
 
Pikkasen meni listojen päälle,
puhdistus kostealla rätillä nopeasti enne kuin ehtii kuivumaan.

 
Seuraavana päivänä tarkistin maalaustulosta vielä päivänvalossa.
 
Ja suunnittelin peilin laittamista tähän seinään.
Voisi olla nätti.

 
Perfetktionismi iski.
Rajauksissa ja listojen alueella huomasin korjaustarpeita,
kun oikein läheltä katsoin. 


 
Ei muuta kuin uusi teippaus ja niiden paikkojen paikkausmaalaus.

 
Ei muuta kun teippien poisto enää ja seinä on valmis.
 
Hävikkimaali, mikä muuten olisi joutunut katopaikalle,
pääsi siihen tarkoitettuun tehtävään ja silmäniloksi.
 

Kommentit

Suositut tekstit